Saarijärven Latu aloittaa uutena toimintana yli 65-vuotiaille tarkoitetun ulkoilutoiminnan, johon on helppo tulla mukaan. Toiminnan tarkoituksena on tukea yli 65-vuotiaiden hyvinvointia ulkoilun, yhdessä olemisen ja luonnossa liikkumisen avulla. Toimintaa vetävät vertaisohjaajat, jotka ovat ulkoilusta ja liikunnasta kiinnostuneita ikätovereita.

Saarijärven Ladulla on kaksi Suomen Ladun kouluttamaa vertaisohjaajaa, Anne Honkanen ja Matti Honkimäki, jotka käynnistävät vertaisliikunnan keskiviikkona 19.6. klo 10 Mannilan männikössä. Tuolloin on mahdollisuus esittää toiveita ja suunnitella toimintaa yhdessä vertaisohjaajien kanssa. Toimintamuodot voivat olla moninaiset. Samalla tehdään kevyt aloituslenkki.

Toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole erityisiä toimintarajoitteita, mutta joiden ulkoilu ja liikunta on jostain syystä jäänyt hyvinvoinnin ja terveyden kannalta liian vähäiseksi. Vertaisohjatussa toiminnassa on mahdollisuus kokea ulkoilun ja liikunnan iloa sekä sosiaalisia suhteita samassa elämänvaiheessa olevien ikätovereiden kanssa.

Lisätietoja antaa tarvittaessa Matti Honkimäki, puh. 050 5762476.

Tule mukaan ja tuo kaverikin! Ladun jäsen ei tarvitse olla.